Asiakaslähtöinen asianajotoimisto Turun keskustassa

Oikeudenkäynnit – Rikosasioiden ja rikosoikeuden asiantuntija Turun alueella

Ota yhteyttä

Asianajotoimisto Kari Ek on palvellut asiakkaitaan riita- ja rikosasioiden oikeudenkäynteihin liittyen jo vuodesta 2000. Tarjoamme luottamuksellista ja asiantuntevaa apua niin asianomistajille kuin vastaajille sekä ennen sovittelua tai oikeudenkäyntiä että niiden aikana ja jälkeen.

Toimimme asiakkaidemme lainoppineina asiantuntijoina vuosien tuomalla kokemuksella rikosasioiden hoidosta. Tunnemme sekä sovittelu- että oikeudenkäyntimenettelyn kulun sekä niitä ohjaavat

prosessisäännöt perusteellisesti, minkä johdosta osaamme hyödyntää oikeanlaisia toimenpiteitä prosessin eri vaiheissa. Pitkäaikaisen kokemuksen tuoma tilannetaju sekä taito argumentoida jäsennellysti ja selkeästi auttavat ajamaan asiakkaamme etua koko prosessin ajan.

Ota yhteyttä

Asianomistaja

Rikosoikeudenkäynnissä asianosaisia ovat vastaaja eli syytetty sekä asianomistaja eli rikoksen uhri. Asianomistaja on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jonka oikeutta tai etua rikos on loukannut. Hänellä on oikeus vaatia korvausta esimerkiksi rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä, henkilö- tai esinevahingosta, elatuksen ja ansion menetyksestä, taloudellisesta vahingosta, hautauskuluista ja oikeudenkäyntikuluista.

Vastaaja

Vastaaja on rikoksesta epäilty henkilö, jolla on oikeus hankkia itselleen puolustajaksi julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Vakavissa rikosepäilyissä vastaajalle voidaan myös määrätä puolustaja. Puolustusasianajajan on hyvä olla mukana jo esitutkinnassa, jotta vastaajan oikeudet voidaan turvata rikoskäsittelyn kaikissa vaiheissa.

Lue myös riita-asioista
Yhteydenottokuvake

Ota ajoissa yhteyttä asianajajaan

Suosittelemme hakemaan oikeudellista apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta voimme selvittää ja turvata asiakkaidemme lailliset oikeudet sekä perehtyä rikosasiaan ja siihen liittyviin toimenpiteisiin mahdollisimman kattavasti. Samalla kartoitamme myös, voidaanko oikeudenkäynnin kustannuksia kattaa oikeusturvavakuutuksesta tai julkisen oikeusavulla.

Asianajotoimistomme palvelee yksityishenkilöitä Turun seudulla kaikenlaisissa rikosasioissa. Ota yhteyttä, niin keskustellaan tilanteestasi ja sen vaatimista toimenpiteistä.


Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme.

Jätä yhteydenottopyyntö!

Pyydä apua riita-asioihin Turussa tai lähialueilla. Voit ottaa yhteyttä soittamalla, sähköpostitse tai jättämällä yhteydenottopyynnön oheisella lomakkeella. Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja. Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.